Maija Holma - valokuvaaja | Photographer

Näyttelyt / Exhibitions
Käänteinen alkemia / Reverse Alchemy, Valokuvakeskus Nykyaika, Tampere, 2016

-
-
-
-

 

-
-
-
-

 

-

 

Aine ylitti olemattomuuden kynnyksen,
niin se loi itsensä,
se on Jumala.
Ehdoton. Täysi.
Sen tahto ja voima on samaa,
sen olemassaolo niin täydellistä,
ettei se voi tehdä mitään.
Ei muuttaa maailmaa,
itseään.


Tiina Kaila: Valon nälkä (WSOY 1986)

 

Käytän valokuvateosteni pohjamateriaalina kierrätysmateriaalia; aikaisemmin vaneria ja betonia, nyttemmin enemmän paperia ja muovia. Kuva-aiheet tulevat luonnon ja kulttuurin rajapinnoilta, rakenteilla olevasta tai jo rappeutuvasta rakennetusta ympäristöstä. Kuvissani ei ole tärkeää ratkaiseva hetki, sommittelu tai edes aihe, ne ovat hajamielistä silmäilyä pientareille, materiaalia lopullista kuvaa varten, joka muodostuu aineen ja valokuvan yhteispelinä. Kierrätetty polypropeeni saa seurakseen rehevää puistoluontoa, jätepaperi kohtaa arkkitehtuurin.

Suhtaudun aineellisten kappaleiden maalliseen vaellukseen lähes uskonnollisella hartaudella. Teen valintoja työssäni ennen kaikkea esteettisin perustein, mutta estetiikkaan kietoutuu myös aineellisen kappaleen historia ja sen vaelluksen nykyinen hetki. Valokuvaaminen on todistajana olemista, ja haluan teosteni todistavan maailman todellisuudesta myös aineensa kautta.

Materialismi yhteiskunnassamme on itse asiassa materiaalisen maailman halveksuntaa. Heitämme tavaroita pois, tuotamme biohajoamatonta tavaraa heitettäväksi tienpientareille, kaatopaikoille ja valtameriin, katkaisemme aineen luonnollisen kiertokulun. Muovi on tehty öljystä, joka on syntynyt esihistoriallisten metsien kasvillisuudesta. Olemme keksineet käänteisen alkemian: teemme saastaa puhtaista, luonnollisista, vilpittömistä aineksista. Materialismi voisi tarkoittaa myös jokaisen pienenkin aineenpalasen arvostamista ja tietoa siitä mihin sitä voi viisaimmin käyttää.

Voi olla, että yritän nostaa aineen jätteen kategoriasta taiteen piiriin; palauttaa sille arvokkuuden, jonka teollinen maailma on siltä riistänyt. Eihän se ole mahdollista. Jos ajattelen, että aineelta voi riistää arvokkuuden, inhimillistän aineen. Se ei ole tarkoitukseni. Ajatus arvokkuutensa menettäneestä aineesta on yhtä mieletön kuin jumalanpilkka. Kuinka ihminen voisi loukata Jumalaa?

Olen aina tuntenut intuitiivista yhteenkuuluvutta elottoman aineen kanssa, mutta voin tavoittaa sen vain aisteillani, en ajattelulla; siksi olen kuvataiteilija.

Työskentelyäni on alusta lähtien johdatellut käsillä olevan materiaalin luonne. Löydetyistä erikoisista, itsessään kauniista vanerin- ja betoninpaloista olen viime aikoina siirtynyt käyttämään vielä helpommin löytyvää ainesta, sellaista johon tuntee lähinnä hukkuvansa. Materiaalinani on viime aikoina ollut A4-saaste sekä polypropeeni, tuttavallisemmin jauhelihalaatikkomuovi.

 

Varenda känsla blev fri
och så alla fängelser rivs

(Eva Dahlgren: Häxorna)

 

Ajattelun, tunteiden, kokemisen ja näkemisen vapaus on kaiken tekemiseni alla kulkeva pohjavirta. Toivoisin teosteni tuottavan kokijalle yllätyksen ja tunteen ennakko-oletusten pettämisestä, outoudesta ja kauneudesta. Voin kirjoittaa teoksistani, mutta teokset ja niihin johtaneet ajatukset ja tunteet eivät ole täysin sanallistettavissa, ja katsoja tuntee ne siinä tietoisuutensa kohdassa, joka toimii ilman sanoja.

Teokseni ovat läpikotaisin esteettisiä. Kauneus ole minulle kirosana – mutta sillä on monenlaisia ilmenemismuotoja. Se voi olla syvyyttä, jossa ei ole kyse ainoastaan näköaistimuksellisesta mielihyvästä tai lohdusta, vaikka kyllä niistäkin. Materiaalit ja aiheet tarjoavat näkymiä myös suruun ja kosketukseen teollisen maailman lainalaisuuksien kanssa.